Pulau Perhentian

Oli aika kylmää tulla takaisin kouluun viime viikonlopun jälkeen. Ohjelmassa oli nimittäin Halpamatkojen pakettireissu Perhentianille, pienehkölle paratiisisaarelle Etelä-Kiinanmerelle. Bussi kolahti takaisin KL:ään kello 5 maanantai-aamuna ja samalla alkoi pänttääminen 8:45 alkavaan tenttiin. Tänään tuli tulokset ja läpi meni heittämällä, taisi Mikko saada vielä luokan parhaan arvosanankin. Turhaan tuli taas stressattua sitäkin.

Koulu häikäisi taas palvelullaan viime viikolla. Vaihto-opiskelijoiden yhteyshenkilö järkkäsi meille 14 hengelle koko reissun ja pakettiin kuului kämpät, bussit ja venekuljetukset. Voin vain kuvitella reaktion kauppiksessa jos joku ulkkari menisi pyytämään apua Lapinmatkan järjestämiseen..

Perhentianin kaksi saarta sijaitsee Malesian koillisrannikolla puolen tunnin venematkan päässä lähimmästä satamakylästä. Paikka on vielä varsin alkeellinen rantakohde ilman suuria resortteja ja golfkenttiä. Mestassa on sitten sitäkin enemmän valkoisia hiekkarantoja, koralliriuttoja ja viidakkoa.

Starttasimme KL:n täpötäydestä bussiterminaalista torstai-iltana ja yöllä saimme nukuttua suht hyvin, kiitos jopa länsimaisella asteikolla mielettömän hyvien jalkatilojen. Tietysti Pirjo-possulla oli taas osuutta asiaan.. Pääsin koeajamaan sitä menomatkalla ja nyt käy kyllä vähän kateeksi Mikkoa.

Bussi kolahti Kuala Besutin rantakylään pari tuntia ennen auringonnousua ja sieltä huristeltiin 400 hevosvoiman turvin speed-boatilla saarelle. Meidän mökin sijainti oli melkein tuo alla olevan kartan osoittama, eli olimme tavallaan kahden saaren välissä. Perjantain koko äksönin voi kuvata yhdellä sanalla, lilliminen. Lutrasimme koko päivä aivan huikean upealla biitsillä ja grillattiin itseämme suomalaiseen tapaan keskipäivän auringolla. Täällä alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään miksi esim. koulullamme mainostettiin tänään suojakertoimen 130 aurinkorasvaa. Toisaalta paikallinen ihanne on mahdollisimman vaalea iho, mitä kuvaa hyvin se, että lähes kaikki kaupasta löytyvät aftersunit ovat ihoa vaalentavia.

Illalla aikatauluun kuului buffet ja vodkapullojen kallistelu. Saarelta on turha kuvitella ostavansa viinaa tai oikeastaan yhtään mitään, joten olimme neuvokkaina nuorukaisina kantaneet reput täynnä pulloja paratiisiin. Aamulla kaikki oli hämmästyttävän hyvin tajuissaan ja kuten Lauri muisti jälleen huomauttaa, tropiikissa ei tule krapulaa (testaus jatkuu). Rafloissa palvelu oli paikalliseen tyyliin aivan tolkuttoman hidasta. Tarjoilijat laahustivat flip-flopeissa pöydän viereen ja rojahtivat tuoliin istumaan. Yleensä joku tilatuista annoksista jäi tulematta, joten kannatti ottaa aina pari ylimäärästä tilausvaiheessa. Ei se siellä saarella niin oudolta tuntunut, koko ajan oli pirun kuuma ja ajatus oli väkisin itselläkin hieman jäissä ja liikkeet hyvin hitaita.

Lauantaina pääsimme puolilta päivin liikkeelle kahden moottoriveneen turvin. Suuntanamme oli pari snorklauskohdetta ja ainakin itselleni reissu oli makea kokemus. Ensimmäinen etappi oli "majakka" eli kiinteä merimerkki puolen kilsan päässä rannasta. Siinä sattu olemaan matalaa riuttaa ympärillä eli mitä loistavin paikka kalojen ja korallien bongaamiseen. Venemies nakkasi laidan yli parin leivän verran muruja ja me loikkasimme perään. Kun pulahdin veteen ja sain lasit ekan kerran veden alle, näky oli vähintäänkin uskomaton. Satoja kaikenvärisiä sinttejä pörräsi ympärillä viiden sentin etäisyydestä lähtien ja meren pohja oli täynnä merenkäynnin mukaan heiluvia korallipuskia. Mitä syvemmälle ulotti sukellukset, sitä isompia kaloja korallien välistä löytyi. Majakasta oli korallien lisäksi myös muuta iloa. Sen vieressä oli sen verran syvää, että majakkaan kiipeämällä sai loikkia mereen ihan riittävän korkealta.

Seuraava kohde oli pari pikkusaarta vähän kauempana. Tässä vaiheessa venekuski laittoi kiertämään listan elukoista mitä vedestä pitäisi löytyä. Ja kyllä, näillä riutoilla asuu haita, murenaa, rauskua ja kaikenmaailman muuta epäterveellistä polskijaa. Heti seuraavalla sukelluksella Mikko ja Eki bongasivatkin piikkihäntäisen rauskun, joka pakeni kauhuissaan korallin alle. Haita ei (valitettavasti?) tullut vastaan, tosin niitäkin näkee ymmärtääkseni aika paljon ihan näillä snorklauskeikoillakin.

Parin hyvin paljon toistaan muistuttavan snorklauskierroksen jälkeen kävimme Perhentianin pienemmällä saarella lounaalla ja jatkoimme viimeiselle nähtävyydelle. Heti kämppämme edessä olevalla salmella piti kotiansa merikilpikonnat. Kuski ajeli salmea pitkin poikin puolisen tuntia kunnes yhtäkkiä nykäsi snorkkelin päähän ja molskahti laidan yli. Silmät meinasivat tippua päästä kun kaveri lähti uiden vetämään venettä perässään ja samalla koitti tähyillä pohjaa. Me länsimaalaiset porvarit istuimme takakenossa veneessä ja odotimme nähtävyyttä. Tätä episodia kesti toiset puoli tuntia kunnes kuski nousi pettyneenä vedestä ja päräytti ehkä säälittävimmällä mahdollisella äänensävyllä: "No turtle."

Homma ei kuitenkaan ollut ohi ja edestakaisin sahaaminen jatkui vielä hetken kunnes takaamme kuului taas molskahdus, pohjassa olikin jotain! Kuski polski parinkymmenen metrin päässä veneestä ja huitoi kuin heikkopäinen meitä itseään kohti. Kesti hetken tajuta, että pitäisikö meidän mennä veneellä pelastamaan miestä vai loikata itse veteen. Looginen ajattelu johti siihen, että nykäsimme snorkkelit otsalle ja jätimme veneen tyhjänä keskelle salmea. Uimme kovaa vauhtia kuskin perässä pää vedessä ja hetken kuluttua pohjassa näkyikin liikkuvan jättimäinen kivi, "YES TURTLE!". Sukelsin pari kertaa syvemmälle kilpikonnan päälle ja se oli todellakin aivan törkeän iso, halkaisijaltaan noin metrin. Jahtaamiseen tarvittavat voimat loppuivat kuitenkin aika pian, koska räpylät oli jääny kiireessä veneeseen. Kaiken tämän jälkeen fiilis on se, että laitesukelluskurssi myöhemmin syksyllä on ihan must.

Loppureissu kului lillimisen ja auringonoton merkeissä. Vasta paluumatkan koittaessa iski monsuunimainen sadekuuro ja vettä piiskasi vaakatasossa. Uimahousut päälle ja reppu jätesäkkiin ja avot, kotimatka "hieman" pomppuisella merellä sai alkaa. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja loppujen lopuksi rahaa reissun toteuttamiseen kului varsin vähän. Matkat+asuminen+snorklaus maksoi noin 50e, ruoat varmaan noin 30e. Tätä lisää!

Pirjo-possusta riittää kahdelle

Manner jää taakse

Poliisiasema a'la Perhentian

Teemu, Matias, Juho, Lauri, Mikko, Eki, edessä Juho A.

Takana meidän mökit

Lillimistä (tm)

Buffet pe-iltana

Meiä mökki

Mikko!

Venekuski etsii Turtleseita

Turistit valmiina sukeltamaan

Optinen harha

Soile, Satu, Tommi, Mikko, Jussi, Meeri, Eki, Teemu,
Jenni, Juho A., Juho, Johanna, Lauri, Mathias

Myrskyä ilmassa

Tosimiehet ei palele (vettä tulee vaakasuorassa)

Ja sitten pänttäämään!