Määkin tahdon huutaa!

Mikko on ollu niin yli-innokas kirjottamaan, että oon joutunu viimeaikoina tyytymään valokuvaajan rooliin. Toisaalta tässä on reissujenkin jälkeen vierähtäny reilu viikko mikä tarkottaa että on ehtiny tapahtua.. eipä juuri mitään. Täällä KL:ssa päivät menee aikalailla saman kaavan mukaan. Aamulla kouluun, aurinko paistaa, puolilta päivin kämpille, aurinko paistaa, lounaalle, vettä sataa, salille, vettä sataa ja on pimeää. Jossain välissä voi käydä syömässä toisen kerran tai jopa shoppailemassa, mikä taas on budjetin kannalta huonompi harrastus. Pari kertaa yritettiin taas golfata, mutta kuumuus vie kyllä mehut ja peli-ilot viimeistään puolessa välissä.

Eki näyttää mallia, klubitalo oli ehkä vähän överi

Tiiauspaikan vieressä suhasi hirmulisko

wtf, NUDITY IS STRICTLY FORBIDDEN - pukuhuoneessa?!

Onneksi pelastuksen harmaaseen arkeen tarjoaa piiitkät viikonloput. Perinteinen Ghetto Heaven -klubi Zoukissa torstaisin, random pippalot jossain perjantaina ja lauantainakin jaksaa vielä hienosti. Viime perjantaina pääsin pitkän odotuksen jälkeen tarkastamaan Armin van Buurenin livenä Zoukissa ja kyllä kelpasi. Tähän väliin Mikko haluaa erityisesti huomauttaa että Armi soitti "paskaa teknojumputusta" normaalia kovempaa ja välillä levitteli käsiään ku Aasian omistaja. Väittäisin, että Mikko oli valinnut vähän väärät bileet koska Armin oli todellakin rautaa (huom. kestän kyllä sen että soitetaan hirveätä jumputusta silloin tällöin, mutta miks sen pitää olla niin kovalla -m).


Kaveri soitteli hienon kahden tunnin setin mukavasti vaihtelevaa trancea ja ei piilotellu dj kopin takana kuten vakikiekonvääntäjillä on tapana vaan biletti musan mukana. Alussa oli vauhdikkaampaa ja jyräävämpää mättöä, pikkuhiljaa siirryttiin perinteisempään trance-pimputteluun ja lopussa tuli muutama tutun kuulonen 90-luvun hittikin (nimiä en tietystikään muista :). Mies sai porukan tanssimaan kyllä sen verran tiukkaa trancea, että enpä ole ennen vastaavaa nähny. Veikkaampa, että normi-iltana samanlaisia levyjä pyörittelevä mies tyhjentäisi tanssilattian viidessä minsassa.. Yllätyin muuten suuresti kun näin ekan kerran jonkun diilaavaan huumeita Malesiassa, porukkaa ei ilmeisesti kuolemantuomiot paljoa pelottanu kun pienet punertavat napit vaihtoivat omistajaa ilman suurempaa peittelyä keskellä tanssilattiaa. Tai sitten ne oli fluoritabletteja?


Lauantaina olimme oikein rahamiehiä ja paukkasimme viiden tähden hotelliin, Shangri La:han, buffet-illalliselle. Lysti makso aivan helvetisti, 100 rähmää + viinit eli lähes 30 euroa. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kun vertaa tavallisen ravintolan 7-12 rähmän annoksiin ja pizzahutin ison pizzan 20 rähmän hintaan niin saa jotain perspektiiviä. No olihan se tietysti sen arvosta. Tarjolla oli tiskitolkulla kaikkea herkullista ja omituista aasialaista herkkua mukaan lukien kaikki sushit sun muut, kokki leikkasi sisäfilettä pyynnöstä ja mereneläviä kuten ostereita oli enemmän ku tarpeeksi. Jälkiruokabuffettiin kuului mm. suklaasuihkulähde, jossa sai valella vaikkapa mansikkavartaansa sopivaksi katsomallaan määrällä suklaata. Hieman ennen oksennupistettä nostimme kytkintä ja painuimme Poppy's Gardenin yläkertaan Passion yökerhoon, jossa oli hämmentävän kauniita naisia ja hyvää housea ilman ahdistavaa ryysistä. Olematon pöytävarauskin löytyi heti tanssilattian vierestä kun tilasimme muutaman pullon Bacardia pöytään..


Nyt on taas arki päällä ja järki jumissa. Polvi ei meinaa jostain syystä kestää juoksumattoa, mikä sulkee ehkä ainoan jollain tavalla mielekkään salilaitteen/urheilumuodon pois pelistä. Toisaalta mulla on villi teoria, että polvi ottaa damagea mun ylihuolellisista loppuvenyttelyistä. Katsotaan mitä tapahtuu kun lopetan venyttelyn :). Lisäks alotin tänään antibioottikuurin suht sitkeätä kambodzalaista vatsapöpöä vastaan, ehkä muutama lisänimi tippuu tällä kuurilla.. Onneks koulu on ihan kohta syksyn osalta ohi ja on pari viikkoa aikaa lomailla ennen kylmää ja pimeää. Totta puhuen en kaipaa tippaakaan Suomea, mutta kavereita ja perhettä kyllä sitäkin enemmän. Voitaisko pitää ne uudenvuoden juhlat sittenkin vaikka.. Balilla?

Kambodza - the good, the bad & the ugly

Siirryimme siis Kambodzaan melko hätäisesti Kinabalun reissun jälkeen. Ehdimme olla KL:ssä kämpässämme maanantain ja tiistain välisenä yönä peräti viisi tuntia, jonka jälkeen suuntasimme takaisin lentokentälle.

Parin tunnin lennon jälkeen saavuimmekin sitten Siem Reapin uunituoreelle lentokentälle. Siem Reap on periaatteessa pieni tuppukylä, joka sattuu sijaitsemaan yhden maailman merkittävimmän nähtävyyden vieressä. Nyt kaupungista löytyykin jo kuusi viiden tähden hotellia, ja uusia resortteja rakennettiin parhaillaan joka puolelle. Kambodza teki meihin todella myönteisen vaikutuksen heti ensimmäisen päivän aikana. Meno oli todella leppoisaa, hieronta yhtä hyvää kuin Thaimaassa ja paikallinen currykin erinomaista.

Mielenkiintoisia sääntöjä hotellissa

Jussi hävis KSP:n

Siem Reapin pääkatu

Hässäkkää

Keskiviikkona kävimme kiertelemässä vajaat kahdeksan tuntia Angkor Watin temppeleitä, jotka ovat kyllä melko huikeita rakennelmia. Urakka oli todella rankka, sillä jalat olivat ihan maitohapoilla vielä Kinabalun reissusta. Meitsi oli varmaankin melko hupaisa näky, kun kapusin portaita samaa tahtia mummeleiden kanssa.

Saimme myös uudet nimet kierrellessämme Angkor Watissa: Mr. White t-shirt (Eki), Mr. Green trouser (J) ja Mr. Blue (M). Kaupustelijoiden alueet oli nimittäin rajattu maahan asetetuilla naruilla, joita ne eivät saaneet ylittää, ja sieltä takaa sitten huutelivat kaikennäköistä. Valitettavasti törmäsimme myös suomalaiseen turistiseurueeseen temppeleillä. Oli kiva kuunnella, kun tädit piereskelivät kovaäänisesti katsellessaan paitoja kojuista.

Yöllä baarista tullessamme emme epähuomiossa maksaneet koko ravintolalaskuamme, kun emme tajunneet, että muun muassa herkullinen sammakkoannos oli jäänyt eri laskulle. Niinpä lähdimme seuraavana aamuna kiireen vilkkaa Phnom Penhiä kohti, ennen kuin sissit ehtisivät jäljittää meidät.

"To Ping or not to Ping?"

Hämähäkin perse suussa, obviously.

Pääkaupunki Phnom Penh oli melko iso ja saastainen, eikä ollenkaan yhtä viihtyisä kuin Siem Reap. Perjantaina kävimme katsastamassa Kuoleman kentät ja S21-kidutusvankilan. Nyt seuraa pieni historian tunti. Pol Potin johtamat Punaiset Khmerit nousivat valtaan 70-luvun puolessa välissä ja päättivät muuttaa maan kommunistiseksi valtioksi. Ihmisiä käskettiin siirtymään kaupungeista viljelemään maata. Kaikkia intellektuelleja pidettiin uhkana hallinnolle, joten mm. kaikista opettajista, silmälasipäisistä ja vieraita kieliä osaavista piti päästä eroon.

Niinpä heidät lähettiin Tuol Slengin (S21) kaltaisiin vankiloihin, joissa heitä kidutettiin kaikin mahdollisin keinoin. Kun tunnustus syyllisyydestä johonkin oli saatu, niin matka jatkui eteenpäin kuoleman kentille. Tunnetuin näistä on Phnom Penhin lähellä sijaitseva Choeung Ek, jossa on noin 17 000 ihmisen ruumiit. Uhrit vietiin isoissa ryhmissä silmät sidottuina kyykkimään joukkohautojen eteen. Tässä vartijat sitten tappoivat heidät yksi kerrallaan esim. ampumalla tai bambukepeillä hakkaamalla. Pieniin lapsiin ei haluttu uhrata luoteja, joten heidät hakattiin kuoliaiksi puita vasten.

Tämä kaikki tapahtui noin kolmekymmentä vuotta sitten vuosien 75-79 välillä. Choeung Ekin kaltaisia kuoleman kenttiä löytyy Kambodzasta yli 300. Kaiken kaikkiaan hirmuhallinto johti eri arvioiden mukaan 1-3 miljoonan Kambodzalaisen kuolemaan (joista suuri osa aliravitsemukseen). Näihin paikkoihin tutustuminen veti kieltämättä aika sanattomaksi. Voisi kuvitella, että tämmöistä ei enää nykyään tapahtuisi, mutta mitäs siellä Darfurissa on parhaillaan meneillään?

Jussi kerkesi myös testaamaan M16-rynnäkkökiväärin ampumaradalla samalla reissulla. Ammuskelu oli kuitenkin melko tyyristä, joten Jussi ampui vain puoli lippaallista tauluun. Listalla olisi myös ollut singolla ampuminen 200 dollarilla, en tiedä olisiko lisähinnasta saanut myös lehmän tai vuohen kuten Madventuresissa.

Mies & ase

Näkymä majatalon terassilta Phnom Penhissä

Onnistuimme lopulta Phnom Penhissäkin aiheuttamaan pahennusta, kun emme suostuneet maksamaan koko taksaa tuktuk-kuskille, joka ei vienyt meitä lähellekään oikeata paikkaa. Jos lähestymme vielä Heart of Darkness –yökerhoa olemme kaverin mukaan pahoissa vaikeuksissa. Lauantaina olikin sitten syytä ottaa bussi aamukahdeksalta Sihanoukvillen rantoja kohti.

Tyyntä ennen myrskyä

Phnom Penhistä olikin erittäin mukava siirtyä istuskelemaan hiekkarannalla sijaitseviin rafloihin, joissa oli todella hiljaista tähän aikaan vuodesta. Rannalla oli luultavasti enemmän kaupustelijoita ja kerjäläisiä kuin turisteja. Eräs rannekoruja myyvä noin 14-vuotias tyttö uhkasi lopuksi tappaa mut, jos ostan joltain muulta, kun se oli niin ahkerasti käynyt meitä häiriköimässä. Enpä kyllä sit uskaltanutkaan..

Leppoisaan menoon vaikuttaa luultavasti osaltaan se, että suuri osa ihmisistä polttelee pilveä päivät pitkät. Meillekin jokainen moto-kuski (eli skootterilla kyydittäjä) oli heti sitä kaupittelemessa. Yksi kävi jopa joka aamu majatalollamme erikseen kyselemässä.

Sunnuntaina vuokrasimme pari skootteria ja ajelimme hieman ympäriinsä. Kyyti oli melko pomppuisaa, sillä pitkiä matkoja joutuu ajelemaan kuoppaisilla hiekkateillä. Varsinaisilta teiltä ei kuitenkaan saa Kambodzassa poistua missään nimessä, sillä kaikkialla on sotien jälkeensä jättämiä miinoja (arviolta 4-6 miljoonaa).

"Kiertäkää ne maaminat tuolta vasemmalta"

Kambodzan sisämaa on lähes pelkkää peltoa

Ei ruotsalaisia, ei saksalaisia, ei brittejä..

Vika ilta sitten päättyikin sitten melko surkuhupaisasti, kun jouduin Ekin kanssa nukkumaan yön ulkona. Tulimme jo puolen yön aikoihin takaisin rantabaarista (Jussi oli jo huoneella toipumassa vatsataudistaan) huomataksemme, että majatalomme portti oli lukossa. Portista selvisimme kiipeämällä noin kolme metrisen aidan ylitse. Aidassa oli onneksi ainoastaan terävät piikit päällä eikä piikkilankaa kuten Sambiassa, mikä olisi huomattavasti hankaloittanut operaatiota.

Turhaan tuli kuitenkin urheiltua, sillä etuovi oli myös lukossa. Saimme soitettua Jussin katsastamaan tilannetta, mutta ovea ei saanut sisäpuoleltakaan auki ilman avainta! Koska emme tienneet missä majatalon henkilökunta nukkuu, niin Jussi ei viitsinyt käydä jokaisella ovella koputtelemassa. Niinpä, vietimme sitten Ekin kanssa yön majatalomme terassilla. Kompromissiratkaisuna mä sain puisen penkin ja Eki lattiapaikan peitolla. Majatalon isäntä ei ollut uskoa silmiään kun tuli aamulla avaamaan etuovea, mutta me ei kuitenkaan viitsitty järkyttää sitä kertomalla, että oli nukuttu siinä koko yö.

Kaiken kaikkiaan reissu oli tosi mahtava ja olisimme halunneet jäädä toiseksikin viikoksi. Seuraavan kurssin luennoiva proffa ”Dallas Dale” oli kuitenkin sitä mieltä, ettemme voisi olla niin paljoa pois kurssilta. Meiltä jäikin sitten valitettavasti käymättä ruoanlaittokurssi ja 14-tunnin matka junan katolla.

Yhteenvetona, Kambodzassa kannattaa mennä käymään nyt eikä viiden vuoden päästä. Aikaa kannattaa varata ainakin pari viikkoa, jotta ehtii kiertelemään ympäriinsä. Etenkin Siem Reappiin ja Sihanoukvilleen rakennetaan niin paljon uusia hotelleja, että ne ovat luonteeltaan täysin erilaisia paikkoja muutaman vuoden päästä.

Kinabalu

Olosuhteet alkoivat käydä Kambodzassa hieman kuumottaviksi, joten meidän oli pakko palata takaisin KL:ään. Sihanoukvillessa saimme jo tappouhkauksenkin ja viimeisen yön jouduimme Ekin kanssa nukkumaan ulkosalla kiipeiltyämme ensin kolme metrisen aidan yli. Palataanpa kuitenkin hieman ajassa taaksepäin Kinabalun reissuun, jolla olimme reilu viikko sitten.

Vuori odottaa taustalla

Borneolle saavuttaessa porukkamme hieman hajaantui, osa lähti orankeja katselemaan itärannikolle. Jussia, minua ja muutamaa muuta ei kiinnostanut seitsemän tunnin bussissa istuminen kahtena peräkkäisenä päivänä, joten jäimme Kota Kinabalun kaupunkiin. Perjantaina kävimmekin sitten white water raftingissa, eli koskea laskemassa kumiveneella. Meno oli melko hurjaa, vaikka rannalta katsottuna virta ei vaikuttanut kovinkaan voimakkaalta. Kertaakaan emme kuitenkaan onnistuneet venettä kaatamaan yrityksestä huolimatta. Tätä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan toistekin.

Sunnuntaina lähdimmekin sitten kapuamaan Mount Kinabalulle. Ensimmäisenä päivänä siirryttiin kuuden kilometrin pituinen matka noin 3,2 km:n korkeuteen. Melko rankkaahan se oli, kun ilma ohenee koko ajan ylospäin mentäessä. Laurin kanssa intouduimme tosin hieman urheilemaan ja taitoimme matkan vajaassa neljässä tunnissa, muiden tullessa myohemmin perästä (kuvaajan huom. olin 14 minuuttia jäljessä..). Iltapäivä menikin sitten istuskellessa ja ruokaillessa.

Siellä se odottaa..

Vuorelle, kiitos.

"Mitäh, joudunks mä ite käveleen sinne ylös asti!?!"

Hela gruppen

Elektroniikkaa luulis olevan riittävästi

Kantajat ohitteli meitä aina vähän väliä

Jussi esittelee sadetakkia

Ekan päivän urakka ohi

Guinesillä huipulle

Nukkumaan mentiin jo kahdeksaan mennessä, koska herätys oli tiedossa aamukahdelta. Nukkumisesta ei tosin tullut yhtään mitään, sain varmaankin noin puolituntia unta yön aikana. Tämän lisäksi päätä särki koko yön ja herätessä oksetti. Ilmeisesti raikas vuoristoilma alkaa vaikuttaa jo näillä korkeuksilla, silla monilla muillakin oli vastaavia ongelmia. Matkaan sitten tuli kuitenkin lähdettya yön pimeydessä. Jälkikäteen tuli luettua opaskirjasta, että näiden oireiden ilmaantuessa pitäisi heti lähteä alemmas. Joopa joo.

Hmm.. (Also starring)

Otsalampun valossa kävely vuorta ylös olikin todella jännä kokemus. Niillä korkeuksilla alkoi olemaan jo hieman viileätäkin, monet turistit olivat ihan laittaneet toppatakkia päälle. Alson Juhon kanssa vedimme tosin yli puolenvälin t-paidoissa, minkä vuoksi keräsimme hieman katseita paikallisilta ja muilta matkaajilta. Vuoren huipulla ehti kieltämättä tulla hieman viileätä, kun kipusimme ylös turhan vauhdikkaasti ja jouduimme odottelemaan auringonnousua puolisen tuntia. Näkymät olivat kuitenkin ehdottomasti vaivan arvoiset.

Me päästiin huipulle asti, oikeesti!

Team Kambodza

Kambodzan tapahtumiin palaamme lähipäivinä..