Kambodza - the good, the bad & the ugly

Siirryimme siis Kambodzaan melko hätäisesti Kinabalun reissun jälkeen. Ehdimme olla KL:ssä kämpässämme maanantain ja tiistain välisenä yönä peräti viisi tuntia, jonka jälkeen suuntasimme takaisin lentokentälle.

Parin tunnin lennon jälkeen saavuimmekin sitten Siem Reapin uunituoreelle lentokentälle. Siem Reap on periaatteessa pieni tuppukylä, joka sattuu sijaitsemaan yhden maailman merkittävimmän nähtävyyden vieressä. Nyt kaupungista löytyykin jo kuusi viiden tähden hotellia, ja uusia resortteja rakennettiin parhaillaan joka puolelle. Kambodza teki meihin todella myönteisen vaikutuksen heti ensimmäisen päivän aikana. Meno oli todella leppoisaa, hieronta yhtä hyvää kuin Thaimaassa ja paikallinen currykin erinomaista.

Mielenkiintoisia sääntöjä hotellissa

Jussi hävis KSP:n

Siem Reapin pääkatu

Hässäkkää

Keskiviikkona kävimme kiertelemässä vajaat kahdeksan tuntia Angkor Watin temppeleitä, jotka ovat kyllä melko huikeita rakennelmia. Urakka oli todella rankka, sillä jalat olivat ihan maitohapoilla vielä Kinabalun reissusta. Meitsi oli varmaankin melko hupaisa näky, kun kapusin portaita samaa tahtia mummeleiden kanssa.

Saimme myös uudet nimet kierrellessämme Angkor Watissa: Mr. White t-shirt (Eki), Mr. Green trouser (J) ja Mr. Blue (M). Kaupustelijoiden alueet oli nimittäin rajattu maahan asetetuilla naruilla, joita ne eivät saaneet ylittää, ja sieltä takaa sitten huutelivat kaikennäköistä. Valitettavasti törmäsimme myös suomalaiseen turistiseurueeseen temppeleillä. Oli kiva kuunnella, kun tädit piereskelivät kovaäänisesti katsellessaan paitoja kojuista.

Yöllä baarista tullessamme emme epähuomiossa maksaneet koko ravintolalaskuamme, kun emme tajunneet, että muun muassa herkullinen sammakkoannos oli jäänyt eri laskulle. Niinpä lähdimme seuraavana aamuna kiireen vilkkaa Phnom Penhiä kohti, ennen kuin sissit ehtisivät jäljittää meidät.

"To Ping or not to Ping?"

Hämähäkin perse suussa, obviously.

Pääkaupunki Phnom Penh oli melko iso ja saastainen, eikä ollenkaan yhtä viihtyisä kuin Siem Reap. Perjantaina kävimme katsastamassa Kuoleman kentät ja S21-kidutusvankilan. Nyt seuraa pieni historian tunti. Pol Potin johtamat Punaiset Khmerit nousivat valtaan 70-luvun puolessa välissä ja päättivät muuttaa maan kommunistiseksi valtioksi. Ihmisiä käskettiin siirtymään kaupungeista viljelemään maata. Kaikkia intellektuelleja pidettiin uhkana hallinnolle, joten mm. kaikista opettajista, silmälasipäisistä ja vieraita kieliä osaavista piti päästä eroon.

Niinpä heidät lähettiin Tuol Slengin (S21) kaltaisiin vankiloihin, joissa heitä kidutettiin kaikin mahdollisin keinoin. Kun tunnustus syyllisyydestä johonkin oli saatu, niin matka jatkui eteenpäin kuoleman kentille. Tunnetuin näistä on Phnom Penhin lähellä sijaitseva Choeung Ek, jossa on noin 17 000 ihmisen ruumiit. Uhrit vietiin isoissa ryhmissä silmät sidottuina kyykkimään joukkohautojen eteen. Tässä vartijat sitten tappoivat heidät yksi kerrallaan esim. ampumalla tai bambukepeillä hakkaamalla. Pieniin lapsiin ei haluttu uhrata luoteja, joten heidät hakattiin kuoliaiksi puita vasten.

Tämä kaikki tapahtui noin kolmekymmentä vuotta sitten vuosien 75-79 välillä. Choeung Ekin kaltaisia kuoleman kenttiä löytyy Kambodzasta yli 300. Kaiken kaikkiaan hirmuhallinto johti eri arvioiden mukaan 1-3 miljoonan Kambodzalaisen kuolemaan (joista suuri osa aliravitsemukseen). Näihin paikkoihin tutustuminen veti kieltämättä aika sanattomaksi. Voisi kuvitella, että tämmöistä ei enää nykyään tapahtuisi, mutta mitäs siellä Darfurissa on parhaillaan meneillään?

Jussi kerkesi myös testaamaan M16-rynnäkkökiväärin ampumaradalla samalla reissulla. Ammuskelu oli kuitenkin melko tyyristä, joten Jussi ampui vain puoli lippaallista tauluun. Listalla olisi myös ollut singolla ampuminen 200 dollarilla, en tiedä olisiko lisähinnasta saanut myös lehmän tai vuohen kuten Madventuresissa.

Mies & ase

Näkymä majatalon terassilta Phnom Penhissä

Onnistuimme lopulta Phnom Penhissäkin aiheuttamaan pahennusta, kun emme suostuneet maksamaan koko taksaa tuktuk-kuskille, joka ei vienyt meitä lähellekään oikeata paikkaa. Jos lähestymme vielä Heart of Darkness –yökerhoa olemme kaverin mukaan pahoissa vaikeuksissa. Lauantaina olikin sitten syytä ottaa bussi aamukahdeksalta Sihanoukvillen rantoja kohti.

Tyyntä ennen myrskyä

Phnom Penhistä olikin erittäin mukava siirtyä istuskelemaan hiekkarannalla sijaitseviin rafloihin, joissa oli todella hiljaista tähän aikaan vuodesta. Rannalla oli luultavasti enemmän kaupustelijoita ja kerjäläisiä kuin turisteja. Eräs rannekoruja myyvä noin 14-vuotias tyttö uhkasi lopuksi tappaa mut, jos ostan joltain muulta, kun se oli niin ahkerasti käynyt meitä häiriköimässä. Enpä kyllä sit uskaltanutkaan..

Leppoisaan menoon vaikuttaa luultavasti osaltaan se, että suuri osa ihmisistä polttelee pilveä päivät pitkät. Meillekin jokainen moto-kuski (eli skootterilla kyydittäjä) oli heti sitä kaupittelemessa. Yksi kävi jopa joka aamu majatalollamme erikseen kyselemässä.

Sunnuntaina vuokrasimme pari skootteria ja ajelimme hieman ympäriinsä. Kyyti oli melko pomppuisaa, sillä pitkiä matkoja joutuu ajelemaan kuoppaisilla hiekkateillä. Varsinaisilta teiltä ei kuitenkaan saa Kambodzassa poistua missään nimessä, sillä kaikkialla on sotien jälkeensä jättämiä miinoja (arviolta 4-6 miljoonaa).

"Kiertäkää ne maaminat tuolta vasemmalta"

Kambodzan sisämaa on lähes pelkkää peltoa

Ei ruotsalaisia, ei saksalaisia, ei brittejä..

Vika ilta sitten päättyikin sitten melko surkuhupaisasti, kun jouduin Ekin kanssa nukkumaan yön ulkona. Tulimme jo puolen yön aikoihin takaisin rantabaarista (Jussi oli jo huoneella toipumassa vatsataudistaan) huomataksemme, että majatalomme portti oli lukossa. Portista selvisimme kiipeämällä noin kolme metrisen aidan ylitse. Aidassa oli onneksi ainoastaan terävät piikit päällä eikä piikkilankaa kuten Sambiassa, mikä olisi huomattavasti hankaloittanut operaatiota.

Turhaan tuli kuitenkin urheiltua, sillä etuovi oli myös lukossa. Saimme soitettua Jussin katsastamaan tilannetta, mutta ovea ei saanut sisäpuoleltakaan auki ilman avainta! Koska emme tienneet missä majatalon henkilökunta nukkuu, niin Jussi ei viitsinyt käydä jokaisella ovella koputtelemassa. Niinpä, vietimme sitten Ekin kanssa yön majatalomme terassilla. Kompromissiratkaisuna mä sain puisen penkin ja Eki lattiapaikan peitolla. Majatalon isäntä ei ollut uskoa silmiään kun tuli aamulla avaamaan etuovea, mutta me ei kuitenkaan viitsitty järkyttää sitä kertomalla, että oli nukuttu siinä koko yö.

Kaiken kaikkiaan reissu oli tosi mahtava ja olisimme halunneet jäädä toiseksikin viikoksi. Seuraavan kurssin luennoiva proffa ”Dallas Dale” oli kuitenkin sitä mieltä, ettemme voisi olla niin paljoa pois kurssilta. Meiltä jäikin sitten valitettavasti käymättä ruoanlaittokurssi ja 14-tunnin matka junan katolla.

Yhteenvetona, Kambodzassa kannattaa mennä käymään nyt eikä viiden vuoden päästä. Aikaa kannattaa varata ainakin pari viikkoa, jotta ehtii kiertelemään ympäriinsä. Etenkin Siem Reappiin ja Sihanoukvilleen rakennetaan niin paljon uusia hotelleja, että ne ovat luonteeltaan täysin erilaisia paikkoja muutaman vuoden päästä.