keskiviikkona, marraskuuta 8

Off we go..

Kaupan markkinoinnin kurssin luento-osuus kesti siis puolitoista viikkoa, joka päättyi tänään tenttiin. Ensi viikko on varattu kurssiin liittyvän projektin tekemiseen, jossa pitää arvioida jotain KL:n monista ostoskeskuksista. No, me käytiin Mathiaksen kanssa viettämässä noin tunti Bangsarin ostoskeskuksessa (kanariisillä ja kahvilla). Nähdäkseni olemme nyt täysin valmiita kirjoittamaan 10 sivun raportin aiheesta. Se pitäiskin tehdä nyt seuraavan parin tunnin sisään, koska..

Aamulla noin kymmenen aikoihin lähtee lentomme Kota Kinabalulle. Kinabalun kaupunki on Malesian vieressä sijaitsevalla Borneon saarella. Ohjelmaan kuuluu mm. orankipuistossa käyminen ja luonnonpuistossa mesoaminen. Reissu huipentuu Kinabalu vuoren huipulle kapuamiseen, joka on 4,1 kilometrin korkeudessa. Sunnuntaina kävellään suurin osa matkasta, jonka jälkeen nukutaan muutama tunti majassa ja aamuyöstä jatketaan huipulle. Ja sen jälkeen yhtämenoa alas.

Palaamme Kinabalulta joskus kahden aikoihin yöllä tiistaina. Jotta yhtään aikaa ei kuluisi hukkaan, niin Jussi, Eki ja minä jatkamme matkaa muutama tunti tuon jälkeen Kambodzaan. Siellä käväisemme lähinnä Siem Reapissa (Angkor Watin temppelit), Phnom Phenissä (Kuoleman kentät) ja Sihaunokvillessä (rantamesta). KL:ssä olemme jälleen maanantai 20. päivä.

Kambodzan pitäisi opaskirjojen mukaan olla ihan leppoissaa seutua nykyään. Lähinnä kävelemistä Phnom Phenin yössä tulisi ilmeisesti välttää. Eli täytyy varmaakin hommata oma rynnäkkökivääri, jotta voi turvallisin mielin siellä seikkailla. Aseen ei pitäisi olla mikään hidaste, sillä sen voi jättää baarien narikkaan..


Kambodzan matkaajat - never to be seen again?

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Ette siis tulleet takaisin kun ei ole perusteellista selvitystä kiipeämisestä ym riennoista. Täytyy lukea L ja M kertomuksia ja ihastella kuvia! Ei käy kateeksi... Täällä on niiiiin pimeää. Huom Mikko: Myös lähes 80-vuotiaat isoäidit osaavat seikkailla netissä ja seurata kiinnostuneena poikain juttuja...hiukan kohottelee kulmakarvojaan teidän tekemisillenne. Terveisiä! E

5:01 ip.

 
Blogger Mikko said...

Kyllä me ihan yhtenä kappaleena kaikki sieltä palasimme, kuten uusimmasta kirjoituksesta ilmenee.

Blogissa olevan materiaalin lukeminen on luonnollisesti lukijan omalla vastuulla :)

10:07 ip.

 

Lähetä kommentti

<< Home